Vuoden turhake on korjauskelvoton elektroniikka
Älä päästä puhelintasi vuoden turhakkeeksi!
Suomen Luonto on valinnut jälleen Vuoden turhakkeen, ja tänä vuonna kyseenalaisen kunnian sai korjauskelvoton elektroniikka. Suomen Luonto viittaa EEB:n (European Environmental Bureau) selvitykseen, jonka mukaan hiilidioksidipäästöjä säästyisi jopa kahden miljoonan auton vuosipäästöjen verran, jos jokainen eurooppalainen käyttäisi uusien laitteiden ostamisen sijaan älypuhelintaan, tietokonettaan, pyykinpesukonettaan ja pölynimuriaan vuoden pitempään. Varsinkin älypuhelimet joutuvat kritiikin kohteeksi, sillä niitä vaihdetaan usein jopa parin kolmen vuoden välein. Käyttökelpoisen elektroniikan muuttumisen romuksi on siis kiistatta ongelma, joka nostaa monen kuluttajan mieleen kysymyksen: kuinka oman puhelimen elinkaarta voisi pidentää?
Parhaiten puhelimesi pitkää ikää autat pitämällä siitä hyvää huolta. Suojakuoret ja panssarilasit pelastavat päivittäin lukuisia näyttöjä, samoin puhelimen säännöllinen huolto ja päivittäminen. Kaikkia rikkoutumisia ei kuitenkaan voi välttää. Latausporttien kenkkuillessa ja lasinäyttöjen pirstaloituessa asfaltteihin on monen mieleen pinttynyt myytti siitä, ettei nykyajan älypuhelinta kannata korjata. Väärin! Kyllä kannattaa. Esimerkiksi me Fonumilla voimme satojen tuhansien korjattujen laitteiden kokemuksella arvioida vieläkö puhelin on pelastettavissa. Usein asiakkaamme yllättyvätkin kuinka paljon kannattavampaa korjaus on uuden hankkimisen sijaan, niin lompakon kuin laitteen elinkaarenkin kannalta. Ja kun vanhan korjaa, luonto kiittää.
Puhelinvalmistajat tuovat uudempia ja parempia malleja markkinoille kiihtyvällä tahdilla. Kun älypuhelinten ominaisuudet kehittyvät vauhdilla, voi vaativa käyttäjä tuntea kännykkänsä vanhentuneeksi jo kahden vuoden jälkeen. Mikäli päädyt hankkimaan uuden puhelimen, muista kierrättää vanha! Ehjät ja toimivat puhelimet tyhjennetään, tarkastetaan ja myydään edullisesti uuteen kotiin, mutta korjauskelvottomistakin saadaan hyödynnettyä uudelleen useita eri komponentteja ja raaka-aineita. Älä kuitenkaan jätä käytöstä poistunutta puhelintasi laatikon perälle odottamaan sen teknologian vanhentumista. Mitä nopeammin toimitat laitteen kierrätykseen, sitä todennäköisemmin siitä on jollekulle iloa käytössä tai kierrätettynä raakamateriaalina.