Fonum vanha puhelin

Fonum luopuu käteisestä 19.9. alkaen

Fonumilla voi jatkossakin maksaa kaikilla yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla. Käteistä emme ota vastaan 19.9.2022 alkaen.

Käteisvapaa maksukokeilu on ollut käynnissä K-Citymarketien yhteydessä olevilla Fonum -palvelupisteillä 2021 syksystä lähtien. Positiivisen palautteen myötä käteisettömyys laajenee koskemaan kaikkia Fonum -palvelupisteitä ja myymälöitä.

Käteisen rahan käyttö vähenee Pohjoismaissa, eikä Suomi ole poikkeus. Suomen Pankki on ennustanut, että seteleitä ei käytetä Suomessa enää vuonna 2029. (LÄHDE: https://yle.fi/news/3-8689417 ) Maksamisen digitalisaatio näkyy myös Fonumilla, ja suurin osa asiakkaistamme maksaakin ensisijaisesti ostoksensa maksukortilla.

Luopumalla käteisestä pystymme vapauttamaan sen käsittelyyn kuluneen ajan entistäkin laadukkaampiin asiakaskohtaamisiin ja korjaustöihin ja näin varmistamaan asiakkaillemme parhaan palvelun. Samalla aikaa vapautuu myös kassatyöskentelystä, joka voi näkyä kassalla asioinnin nopeutumisena. Maksutapojen digitalisoiminen lisää myös myymäläturvallisuutta ja samalla vähentää rahanpesun riskiä. Lisäksi käteisettömyys on ympäristöystävällisempää, sillä esimerkiksi rahan kuljetuksesta ja käsittelystä aiheutuneet päästöt jäävät pois Fonumin osalta.